Toukokuu

Ajattelin kirjoittaa tämmöisen kuulumispostauksen ja kertoa tästä sumuisesta toukokuustani.

Siitä asti kun vappuna sain kuulla aivometastaasista, olen joutunut täsmälääkkeeni lisäksi syömään uusia rankkoja lääkkeitä sädehoitojen sekä aivojen turvotuksen vuoksi. Toukokuu on mennyt lähinnä näiden rankkojen lääkkeiden takia unenomaisessa horroksessa.

Mitä olen tämän toukokuun tehnyt:

Ollut epilepsialääkken vuoksi jatkuvasti järkyttävän väsynyt, kroppani on tuntunut raskaalta ja voimattomalta ja minua on huimannut suurimman osan ajasta. Toisinaan on riittänyt, että tyhjään tiskikoneen laahaavaa tahtia ja jalkani alkavat täristä.

Valvonut monia öitä kortisonin vuoksi. On ollut öitä, että olen noussut lopulta klo 4 ylös lukemaan kirjaa sohvalle ja odotellut miten kauan maltan olla keittämättä aamukahvia. Ja sitten on ollut niitä öitä, että olen laittanut klo 3 aikoihin korviini Antti Holman höpöttelemään ja lopulta saanut nukuttua kolmen Auta Antti -jakson verran. Sitten on onneksi ollut aina välissä öitä, että olen herännyt vain pari kertaa lyhyesti ja saanut nukuttua jopa klo 7 asti. Ne aamut ovat olleet parhaita.

Panostanut päivissäni hyvään aamupalaan, jonka olen nauttinut parvekkeella hyvää kirjaa rauhassa lukien ja fiilistellen ensimmäisiä kesäaamuja viltin alla. Aamut ovat olleet kirkkainta aikaa voinnin suhteen.

Joutunut pelätä euroviisu-viikonlopun yli, onko minulla keuhkoveritulppaa vai ei, joka suljettiin pois kuvantamisella maanantaina. Pitänyt upeiden ystävien kanssa tästä syystä lauantaina videovälitteisesti viisukatsomoa, jotta he voivat toimia tämän yhden syöpäystävän vahtina kun mies oli lauantain töissä.

Vältellyt minusta otettujen kuvien katsomista. Normaalin eloisan Viivin sijaan niissä on näkynyt silmiini tunnistamaton, kortisoniposkinen zombie. Toki mustan huumorin ystävänä olen myös käyttänyt tilannetta hyväkseni ja lähettänyt useita upeita selfieitä ystävilleni sekä perheelleni tänä aikana. Kukaan ei niitä ole kylläkään pyytänyt, mutta olen lähettänyt silti. (Olen päättänyt repiä tästä syövästäni niin paljon huumoria kun vain irti lähtee, koska paljon muuta hyötyä siitä ei nyt oikein ole.)

Kuunnellut kymmeniä jaksoja murhamysteeri-podcasteja, äänikirjoja, katsonut sarjoja, nukkunut tai maannut vain silmät kiinni sängyllä. Tehnyt lyhyitä, hitaita lenkkejä koiran kanssa. Tukkinut puhelimeni gallerian luontokuvilla.

Eli näitä tulee kyllä riittämään kuvituksessa!

Käynyt läpi 5 kerran aivosädehoitojakson. Huomannut mitä auringon paahde tekee sädetetylle päälle, oli kuinka suojattu tahansa. Istunut sen jälkeen hetken varjossa ja odottanut että huimaus hellittää että voin kävellä taas rauhassa kotiin.

Hävennyt lippistä mekon kanssa. Iloinnut kun olen muistanut että omistan kauniin Venetsian häämatkalta ostetun hatun ja vaihtanut syöpälippiksen siihen.

Viettänyt tärkeitä biisijulkkareita aivosumussa lähes koko päivän sängyllä maaten. Kääntänyt sen voitoksi: panostanut somejulkaisuihin, lukenut ihmisten kommentit ajatuksella ja reagoinut niistä jokaiseen. Julkaisuiltana saanut viimein myös nostaa voittomaljan muutaman ystävän kanssa läheisessä puistossa piknik-eväistä samalla nauttien.

Päässyt viimein siihen pisteeseen, että olen saanut luvan ja ohjeet alkaa laskea lääkityksiä pois koska sädehoidot ovat ohi! Hurraa!

Täältä tullaan taas elämä. Mummovauhtia. Mut mä oon niin valmis taas nousemaan täältä. Kesäkuu, mä luotan suhun!


-Viivi